"Aito rakkaus on supervoima, jonka takana, edessä, eikä rinnalla millekään epäaidolle jää happea kasvaa enää kauttasi. Kun sinun on aika puhjeta kukkaan, tulee kaikki se poistumaan rinnaltasi, joka ei kestä valoasi." -Marianne Rantaniitty

MINUN TARINA

Olen 39-vuotias nainen, jolle arjen merkityksellisyys ja elämän keveys tässä ja nyt on syventynyt oman kasvun myötä. Tästä kaikesta kasvusta, ammatillisista opinnoista sekä lukemattomien ammattilaiskollegoiden kansssa jaetusta hiljaisesta tiedosta, on muodostunut koko elämäni ajan yhä uudelleen oma identiteetti tähän hetkeen. 

Intohimoinen ja innostava elämän tehtäväni on alkanut lastenhoitajana, valmistuttuani 2005 lähihoitajaksi, lasten ja nuorten, koulutusohjelmasta. Olen saanut aloittaa urani kiehtovasta lasten maailmasta, joka vei mukanaan sydän juuria myöden. 

Lasten edessä on oltava itselleen rehellinen, aito, keskeneräinen ja oikeasti opetella olemaan tässä hetkessä läsnä, lempeän myötätuntoisesti myös itseään kohtaan. Muuten sattuu ja tapahtuu kaikkea, josta me aikuiset usein sanomme, että "minä varoitin/ minä tiesin", niin vanhempana kuin kasvatusalan ammattilaisena. Todellisuudessa juuri nämä kohdat on paras hetki oppia näkemään omaa toimintaa. Tarkastelemaan millaisen arvomaailman kanssa kulkee siinä hetkessä. Entä millainen rakkauden, rajojen ja hyväksynnän maailmaa haluaa olla todellisuudessa jatkamassa ja rakentamassa. Kun maitopurkki kaatuu tai sakkolappu on tullut oman auton tuulilasiin. Nämä vertauskuvat reaktioistamme on vielä hyvin pieniä usein siihen, kun kohtaamme arjessa suuria kriisejä tai toistuvia haastavia tilanteita, kuten avioero, haastavat kasvatustilanteet, läheisen kuolema tai oma tai läheisen sairastuminen. Tänä päivänä alamme ymmärtämään myös sitä, että voimme jo paljon ennen kriisiä ottaa vastuuta omasta hyvinvinnoisti ja tehdä elämästämme meille itsellemme merkityksellisempää. Elämämme niin paljon arkea, joten suosittellen, että rakastut arkeesi. 

Minulle on ollut hyvin luonnollista kasvaa lasten parissa. Olen saanut jo ennen omien lasten syntymää liki kymmenen vuotta, kasvaa itse kasvatusalan ammattilaisena. Joten äidiksi tultuani, en kokenyt pikkulapsi aikana, että olisin joutunut luopumaan tai että piirilevyni uskomusjärjestelmä olisi syvästi mennyt uusiksi. Oivalsin siis, että voimme kasvaa tietynlaisiin hetkiin, kuten äitiyteen unohtamatta naista tai sisäistä pikkutyttöämme, vaan antaa kaikkien rooliemme kasvaa.

Lastemme siirtyessä jo koulumaailmaan, koen tulleeni avioeron myötä todella suuresti aidon rakkauden ja kipeässä asiassa raadollisesti syvemmin sen rakkauden äärelle mitä haluan kauttani jatkuvan tämän kokemuksen myötä. Viimeisten seitsemän vuoden aikana olen siis yhä syvemmin saanut ottaa oppimaani teoriaa yhä syvällisemmin käytäntöön. Enkä oivaltanut, että ylistäisin elämäni kipeimpiä koettelemuksia tässä tänään.  Sillä juuri ne on vienyt minua syvemmälle itseeni ja olen avautunut koulutuksille, jotka ovat kiehtoneet jo kauan. Koulutukset ovat lisänneet ymmärrystä itseeni ja myös siihen, että voisin auttaa ammattitaidollani monipuolisesti muita, sillä rakastan myös yhdistää monipuolisesti oppimaani ja olen aina janonnut asioista monipuolisesti tietoa. Elämä on tullut yksinkertaisemmaksi, selkeämmäksi, tasapainoisemmaksi ja onnellisemmaksi, eli kivun takana on syvä mahdollisuus löytää kukoistus. Kun opit tuntemaan ja luomaan arjesta oman näköistä yhä rehellisemmin, se antaa voimaa ja rohkeutta kohdata asioita itselle sopivalla tavalla. 

Tästä syntyi yritykseni, jonka nimeksi tuli Sydämen Valoon. Nimi sai alkunsa ajatuksesta, miten tärkeäksi ja merkitykselliseksi koen sen, että ihminen tekee työtään sydämestään. Olen oivaltanut, olevani etuoikeuttettu siinä, että olen aina puhunut työn mielekkyydestä ansion sijaan. En toki vähättele rahallista korvausta, mutta olen näillä viimeisillä kilometreillä vasta konkreettisemmin ymmärtänyt, että miten paljon mielekäs työ, sen sopiva haastavuus ja monipuolisuus, sekä kehittymisen ja kasvun mahdollisuus tukee ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja ennalta ehkäisee niin kehon- kuin mielensairauksia. Luon kokonaisvaltaista hyvinvointia sillä osaamisella ja ymmärryksellä, joka minulla siinä hetkessä on. Yrittäjänä se merkitsee minulle sitä, että voidakseni antaa asiakkaalle parasta, on minun oltava myös siinä hetkessä paras versio itsestäni ja huolehdittava aina ensisaisesti omasta hyvinvoinnista. On myös osattava arvioida omaa ammattitaitoa jatkuvasti ja ohjattava asiakasta eteen päin silloin jos kokee, että oma ammattitaito ei riitä, se on todellista vastuunottamista. Siksi kannastun aina palautteeb antamiseen ja rohkeasti omien ajatuksien ja tunteiden esille tulemiseen. Jokaisen aikuisen ja lapsen tulisi saada kokea niin kehon, mielen kuin sydämen terveyttä. Eritoten pidän jokaisen aikuisen omaa vastuuta omasta itsestään, joka heisjastuu kauttamme ympäristöön. On siis tärkeää, että yhteiskunnassamme erityisesti kaikki lasten ja nuorten kanssa työskentelevät kokisivat elävänsä elämän parasta aikaa. Sillä lapsella ja nuorella on oikeus peilata itseään samaistuen läheisiin aikuisiin, eikä meidän siksi tulisi niin nopeasti keskittyä lapsen käytökseen kuin siihen, mikä sen käytöksen takana on.

 Itseäni elämässä on auttanut se, että aika ajoin pohdin, elämäni merkityksellisyyttä, arvojani ja kuka elämääni johtaa. Sillä aika usein ihan pienistä arkisista asioista lähtee kierre, jossa huomaamme, että en johda elämääni itse tai arvoni ovat muuttuneet. Pidän siis tärkeänä sitä, että ammattilainen on sydämellään palvelunsa takana, joten myönnän täysin, että myös omat palveluni ja koulutukseni ovat lähteneet omasta sisäisestä tarpeesta kehittyä ja kasvaa kaikkea tätä kokonaisvaltaista hyvinvointia kohtaan. Olen suunnattoman kiitollinen ja niin iloinen siitä miten monipuolista ja koko ajan kasvavaa ja kehittyvää työtä saan tehdä. Kun on itse kohdannut myös haastavia ja kivuliaita kasvun hetkiä elämässään ja silti ei vain selvinnyt niistä, vaan alkanut voimaan yhä paremmin ja paremmin, niin ei oikein jää muuta, kuin suuri toive saada antaa muille sitä, jonka kokee merkitykselliseksi sydämestä. Tervetuloa siis sydämen valoon.

Rakkaudella: Marianne


Ehdottomasti kaikken kauneinta, raa´an rehellistä, opettavinta, koskettavinta, herkintä ja kasvattavinta matkassani on ollut viimeiset yksitoista vuotta, kasvaa naisena äidiksi, jonkalainen haluan sydämestäni olla niin omille kuin kaikille rikkaan elämäni salliville laina lapsille. Ennen omiani ja suurimpia haasteita omassa kasvussani sain mieletöntä kasvua muiden lasten hoitamisesta. Avioerossa lapseni laittoivat minut tutkimaan hetki kerrallaan sitä, missä poikani, halusi minun olevan kasvussani, lapsenani sinulla on siihen täysi oikeus. On kuitenkin totta, että meistä ei vielä kukaan ole pystynyt täydellisyyteen, mutta se ei onneks ole ollut minunkaan tarkoitus, vaan rehellisyys ja autous, rohkeutta kasvaa. Niissä hetkissä kiitollisuuteni ja rakkauteni on kasvanut suolaisissa onnenkyynelissä. Kiitos siis, eritoten omat pojat.

Olen päättänyt elää rohkeasti, toimia sisäisen vaistoni, intuition ohjaamana. Tämä ääni sisälläni on jumalallinen, taivaallinen. Mutta näin tekemällä pääsen myös vastatusten pelon, epäuskon ja luottamattomuuteni kanssa. Siksi minun tulee tutkia kaikkea sitä, mikä yrittää sabotoida yhteyttä rakkauteen ja luottamukseen. Hiljentyä, rukoilla ja avautua rakkaudelle. -Tommy Hellsten

"Lapsesi suurin toive on, että sinä elät sydämestäsi elämää omilla arvoillasi, välittämättä siitä mitä joku sanoi tai jätti sanomatta. "

Kiitos!

Matkannut itseeni seuraavien opintojen kautta


Ayurvedan perusteiden opiskelija 2025-

- Ayerveda juontaa juureensa Intiaan, tuhansien vuosien taakse. Ayerveda auttaa sinua ymmärtämään itseäsi ja tasapainottamaan elämääsi luonnollisempaan rytmiin luonnollisesti. Opiskelu on tuonut minulle kaipaamiani vastauksia, eli syventänyt ymmärrystä liikkeen, levon, ravinnon ja hengityksen tasapainoinen merkitykselle arjessamme luonnon rytmissä. Juuri tässä hetkessä pyrin tuomaan yhä syvemmin omassa elämässäni kaikkea oppimaani, kokemaani ja antamaani tasapainoon.  Koen, että ihminen on niin suuri kokonaisuus, jossa oppimani ja koulutukseni eivät pois sulje toinen toisiaan, vaan antaa työkaluja ennalta ehkäisyyn ja arkiseen hyvinvointiin sekä terveyden edistämiseen. Terveyden kasvua ja hyvinvoinnin laaja-alaista ymmärrystä toivon kaikille

Iridologi opiskelija 2025-

- Silmiin pohjautuva iirisanalyysi kertoo epänormaalista tilasta kudoksissa, niiden tulehtumisesta, kuormittumisesta kuona-aineilla ja muista tilanteista, joita voidaan pitää minkä tahansa sairauden esiasteena. Esiaste voi merkitä eri asiaa eri henkilöillö, vaikka lähtötilanne olisi sama, sillä siihen vaikuttaa perintötekijät. Muutokset näkyvät ennen oireita ja löytää sinne missä vastustuskyky on heikoin. Iirisanalyysissä tarkastellaan kudoksen toimivuutta, jolloin sen vahvuus piilee ennaltaehkäisevässä ominaisuudessa. Iirisanalyysi ei ole diagnoosi. Olen itse kokenut analyysin merkityksellisyyden terveyteni edistäjänä ennältäehkäisevästi, jo yli kahdentoista vuoden ajan.

Sensomotorinen valmentaja 2025

- Sensomotorinen valmennus on kokonaisvaltainen harjoittelumenetelmä, joka tähtää hermoston ja aivojen toiminnan tasapainottamiseen luonnollisesti vapauttamalla kehossa aktiiviseksi jääneitä primitiivirefleksejä kotiharjoitteiden avulla. Sensomotorinen valmennus on luonnollinen ja odotettu toimintamalli auttamaan takaisin tasapainoon, kun stressiä ja kuormitusta on liikaa. Tai kun kamppailet tasapaino haasteiden tai keskittymisen kanssa sekä myös silloin kun, et tiedä miten auttaisin lapseni levottomuutta tai tukisin oppimisvaikeuksien tai tunne-elämän haasteiden kanssa. Toivoisin, eritoten tämän koulutusen ymmärrystä lasten ja nuorten parissa työskenteleville. Sensomotorinen valmennus on itselleni yksinkertainen, toki sitoutumista vaativa, mutta tehokas arjen helpotuksen tuoja erityisesti haastaviin elämän hetkiin kaikille. Joskus suureen haasteen takana yksi tai muutama primitiivirefleksi, joka aktivoi useamman muun, mutta myös vapauduttaan häviää moni muu ja arki tunuu yhtä äkkiä kevyemmältä. 

Koulutetun hierojan ammattitutkinto 2022

- Asiakkaan terveyden, toimintakyvyn ja hyvivoinnin edistäminen hieronnalla, kuten kiputilojen sekä stressin lievitystä. Kehon rentoutuessa hemmottelemme myös hermostoamme ja suurta tiedokeskustamme. Klassisen hieronnan lisäksi minulla on akupainan, intialaisen päähieronnan sekä kuumakivihieronnan koulutus. Kehon hoitaminen hieronnalla säännöllisesti yli yhdentoista vuoden ajan yhtä mittaisesti, eläessäni itse ruuhkaisempia vuosia. Sai minut kouluttautumaan alalle.

Positive Psychology coach-koulutusohjelma 2022

- Monipuolinen perehdytys positiivisen psykologian tieteen teorioihin ja käytänteisiin sekä ratkaisukeskeiseen valmennukseen.

Kasvatustieteiden perusteet Lapin avoimessa yliopistossa 2021

- yhteensä 23 op

Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen opettajakoulutus 2021

- Tämän koulutuksen myötä päivitin teoriaa ja käytäntöni oivalluksi, jota olen toteuttanut vuodesta 2002. Luonnollisin tapa lähestyä opetus- ja kasvatusalaa ja kasvaa oman identiteettini kautta ymmärtämään lapsia, muita aikuisia, heidän sisäistä lastaan ja sitä kautta traumojamme ja sitä miten voimme vapautua kohdata ja vapautua traumataakoistamme.

Luontoyhteyden merkitys lapsen kehitykselle ja kasvulle

- Suomen kunto- ja terveysliikunakeskus, SKY ry

Lapsen itsesäätely-, tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistus, kiusaamisen ehkäisy lapsiryhmässä, osat 1, 2 ja kouluttaja koulutus

- Lasten ja nuorten keskus

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2005

- Lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma 

-Kymmeniä varhaiskasvatusyksiköitä, satoja perheitä, tuhansia pieniä varpaita. Ensi askelia varhaiskasvatuksessa, jossa minua on erityisesti kiinnostanut lasten, perheiden sekä ammattilaisten hyvinvointi. Arki, jossa haastavat kasvatustilanteet kohdataan yhdessä rakkaudella, lämmöllä ja ammattitaidolla, jossa punaisena lankana vaalin positiivisen pedagogikaan syvällistä ymmärrystä ja kasvua ammattilaisessa, josta se laajenee lapsen kautta koteihin. Kaikkien voimavarat ovat turvan ja yhteyden perusta.


Lukematon määrä itse opiskeltuja tunteja ja lyhyitä koulutuksi, teemana lapset/lapsuus ja matkustaminen yhä syvemmälle itseeni. Moni pitää yleisesti matkaa itseensä työläänä, minä taas nautin uida mieleni, kehoni ja sieluni syövereissä tutkien ja syventyen, koska se tuo minulle niin suurta ymmärrystä kaikesta siitä mitä olen ja hengitän ja miten ympäristö liittyy minuun.

Armoa, hyväksyntää, syvempää kykyä auttaa, lempeyttä ja kiitollisuutta kasvukipuja kohtaan, jotka on aina työläämpiä kohdata itsessä kuin toisessa, mutta se syvin sielun kasvu piilee aina oman sisäisen maailman ymmärtämisessä, siihen tunnen syvää sieluni kutsumusta. Sen kaiken, jonka olet jo löytänyt itsestäsi turvassa ja rauhassa, siinä kaikessa voit auttaa heitä, jotka luokseni tulevat.

Elämä on kuin työ ja kummassakin niissä, niin työssä, kuin elämässä, on oltava järjen lisäksi, sydän ja sielu.

Eli koko ihminen kokonaisvaltaisesti mukana, jotta voi nauttia siitä mitä tekee ja elää onnellista elämää tässä ja nyt,

unohtamatta jatkuvan kasvun ja virtauksen tuomaa kukoistusta.